Bucketlist TOP 10 – minne seuraavaksi?

Bucketlist eli suoraan käännettynä ämpärilista tarkoittaa listaa, johon on lueteltu asioita, jotka haluaa tehdä ennen taivaan porteille astumista. Usein kuolinvuoteella olevat ihmiset eivät kadu asioita, joita ovat tehneet vaan asioita, jotka heiltä jäi tekemättä.

Suomalainen kulttuuri harvoin kannustaa unelmointiin. ”Kel onni on, se onnen kätkeköön” ja ”Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” ovat suomalaisille tuttuja sananlaskuja. Siksi haastankin sinut nyt unelmoimaan ja koostamaan oma bucketlist niistä asioista, mitä haluat nähdä, kokea, tehdä tai saavuttaa elämäsi aikana! Toivottavasti oma TOP 10 listani voi inspiroida sinua.

bucketlist

1. Oma matkailublogi

Oman blogin aloittaminen ei ollut mikään lauantai-illan päähänpisto. Olen haaveillut oman blogin perustamisesta jo vuosia. Epäröin pitkään, lukeeko kukaan tekstejäni, miten voisin auttaa muita, millaisia aiheita käsittelisin ja onko blogit jo so-last-season. Kuitenkin alkuvuodesta 2018 aloin tosissani suunnitella blogin sisältöä ja kohderyhmää ja vihdoin heinäkuussa blogi tuli julki. Toivon, että blogini voi inspiroida, auttaa ja rohkaista sinua toteuttamaan omia matkaunelmiasi!

2. Uusi-Seelanti ja Australia

7 vuotta sitten lähdin Australiaan menolippu kädessä ja rinkka selässä. Sittemmin ole vain halunnut palata sinne takaisin. Vaikka vuodessa ehti nähdä paljon, paljon jäi silti näkemättä. Haluan palata takaisin sinne, mistä kaikki alkoi ja samalla käydä myös Uudessa-Seelannissa, joka viimeksi jäi vain haaveeksi.

bucketlist

3. Tomorrowland

Festarit ovat valitettavasti jääneet minulta jo useampana kesänä väliin, vaikka rakastan festaritunnelmaa. Ruisrock on ehdoton suosikkini, ehkä siihen vaikuttaa myös rakas kotikaupunkini Turku. Olen myös käynyt festareilla yksin muun muassa Provinssissa vuonna 2011, jotka ovat jääneet ikimuistoisesti mieleeni. Tomorrowland on vielä kuitenkin kokematta, joten kyllähän siellä pitää joku vuosi päästä käymään.

4. Talvi Aasiassa

Olen ollut 3 viikkoa Kiinassa vuonna 2006 ja 3 viikkoa Thaimaassa alkuvuodesta 2018, mutta paljon on vielä näkemättä. Haluan jossain kohtaa opintojen jälkeen lähteä reppureissaamaan Aasiaan 3-4 kuukaudeksi ja käydä muun muassa Vietnamissa, Indonesiassa, Kambodžassa ja Filippiineillä. Etenkin jooga-kurssi Aasiassa houkuttelee kovasti.

bucketlist

5. Cruise Atlantilla

En ole mikään järjetön risteilyjen fani, joten tämä saattaa olla hieman yllättävä. Parhaat risteilykokemukset ovat opiskelijaristeilyt aka Triangeli. Opiskelijaristeilyillä yhteishenki on hyvä, on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja kenelläkään ei ole kiire mihinkään. Olen kuullut kauheasti positiivista palautetta Atlantilla seilaavilta risteilyiltä, joten ihan vain mielenkiinnostakin haluaisin itse päästä kokemaan, onko se todella niin ihana kuin mitä siitä puhutaan.

6. Road 66

Rakastan erilaisia roadtrippejä, sillä roadtripillä voin nähdä kerralla niin paljon erilaisia paikkoja. Minua ei haittaa pitkät auto-, juna- tai bussimatkat. Road 66 löytyy varmaan aika monen matkailijan bucketlistilta. Minulla ei kuitenkaan ole tämän asian kanssa vielä kiire, sillä uskon, että kaikelle on aikansa.

bucketlist

7. Benji-hyppy

Lähtökohta on se, että pelkään korkeita paikkoja ja kovaa vauhtia, enkä erityisemmin pidä asioista, jossa pääni on alaspäin. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat. Se kuitenkin on bucketlistalla, sillä minulle se kuvaa itseni ylittämistä ja pelkoni voittamista. Haluan tehdä benji-hypyn jossain erityisen siistissä paikassa, esimerkiksi Kreetalla Aradena sillalta.

8. Etelä-Amerikka

Kuten ehkä aiemmista listan asioista olisi voinutkin jo päätellä, tykkään erilaisista roadtripeistä, joissa voin nähdä monta maata tai kaupunkia samalla kertaa. Ei ehkä yllätä, että voisin hyvin tehdä myös kuukauden tai kahden reissun Etelä-Amerikan maiden halki. Bucketlistallani ovat muun muassa Brasilian Rio de Janeirossa sijaitseva Kristus-patsas, Perussa sijaitseva Machu Picchu ja Chilessä sijaitsevat Pääsiäissaaren patsaat. Myös Väli-Amerikan kohteet löytyvät bucketlistalta, esimerkiksi Meksikossa sijaitseva Chichén Itzá.

bucketlist

9. Disney World

Olen aina ollut Disney-fani ja tulen varmasti olemaan sitä myös jatkossa, enkä häpeile sitä lainkaan. Ollen kuullut ihmisten sanovan, että he haluavat lapsia, jotta voisivat mennä Disney Worldiin perheen kanssa. Minä menen mieluummin ilman lapsia, jotta saan itse rauhassa nauttia prinsessojen maailmasta ilman nälkäkiukkuista sinne tänne sinkoilevaa lasta. Sama pätee myös esimerkiksi Legolandiaan, eläintarhoihin ja Muumimaailmaan. Lapset voi ottaa mukaan sitten sillä seuraavalla kerralla.

10. Safari

Afrikan luonto on kiehtonut minua jo siitä asti, kun lapsena katsoimme isäni kanssa Avaraa luontoa sunnuntaiaamuisin. Olen käynyt Egyptissä, mutta siihen päättyykin tuntemukseni Afrikan maista, joten haluaisin tutustua myös muihin Afrikan maihin paremmin ja käydä tietysti Safariajelulla.

P.S. Olen ihan hullaantunut kirahveihin! Äläkä kysy miksi, koska en todellakaan tiedä.

bucketlist

Bucketlist inspiroi uuteen seikkailuun

Omalla bucketlistallani on siis vielä paljon nähtävää ja koettavaa, vaikka paljon siltä listalta olen jo saanut myös toteutettua. Toteutuneita asioita ovat esimerkiksi ulkomailla asuminen, vaihto-opiskelu ja interrail. Toki bucketlist tuntuu vain kasvavan sitä mukaan, kun reissuja saa tehtyä ja aina löytyy uusia juttuja.

Mistä sun bucketlist koostuu? Jaa unelmakohteesi kommenttiosiossa. Jos kaipaat apua matkan toteuttamiseen, aloita lukemalla vinkit budjettimatkan suunnitteluun täältä.

2 Replies to “Bucketlist TOP 10 – minne seuraavaksi?”

  1. Mun tämän hetken top 10 Bucketlist matkailun osalta:

    1. Haisukellus with the great white on ehdoton number one mun bucketlistillä! 🤩 (paras tähän joko Etelä-Afrikka tai Australia)
    2. Hevosvaellus Islannissa
    3. Safari Afrikassa
    4. Itsellä myös Disneyworld 😉
    5. Grand Canyon
    6. Australia tai Uusi-Seelanti
    7. Italia (esimerkiksi roadtripin muodossa)
    8. Husky-ajelu Lapissa
    9. Kanada

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *