Hostellielämä vailla vertaa

Miksi valita hostellielämä? Helppo! Tietysti ensimmäinen ja painavin syy on edullisuus. Australiaan mennessäni varasin hostellimajoituksen ensimmäiseksi viikoksi ja uskokaa tai älkää, en silloin todellakaan tiennyt mitä hostelli tarkoittaa. Kun saavuimme keskellä yötä Sydneyn Wake Up! -hostelliin ja näin, että huoneessamme oli 2 kerrossänkyä ja siellä nukkui kaksi vierasta miestä, olin kauhuissani! Mitä ihmettä olin mennyt tekemään…

Aikaisemmassa blogissani kerroin, millaista elämä on, kun koko omaisuus mahtuu matkalaukkuun, voit lukea sen täältä. Mutta millaista on hostellielämä ja millaista on asua hostellissa pidempään kuin muutaman yön?

hostellielämä
Kuva Krabin hostellin aulasta. 2018.

Mitä hostelliyö maksaa?

Hostelli ei välttämättä ole aina halpa, vaikka se onkin hotellia halvempi vaihtoehto. Olen maksanut hostelliyöstä kaikkea 8-45 euron välillä ja olen saanut kulutettua niihin yhteensä tuhansia euroja vuosien varrella. Keski- ja Etelä-Euroopassa hostellihuoneen hinnat ovat noin 10-20 euron välillä ja Australiassa noin $12-$20 per yö. Hostellit löydät helposti hostels.comin sivuilta. Hostelleja voi myös etsiä Google Mapsista, jolloin saat useamman sivuston tarjoamat hostellit kerralla, ja näet samalla kertaa hinnat ja sijainnit. Muita turvallisia sivustoja ovat myös Booking.com ja Agoda.

Olen myös maksanut Australiassa asumiseni työllä. Tein hostellilla keittiön tiskivuoroja kahdesti päivässä 5 päivänä viikossa ja sain asua hostellissa viikon maksutta. Se sopi minulle hyvin, sillä tein viikonloppuöisin baaritöitä, joten työvuorot eivät koskaan menneet päällekkäin. Mikäli ostat hostellin useammaksi yöksi, saatat saada alennusta seuraavista öistä tai esimerkiksi tarjouksen, kun ostat viikon majoituksen kerralla.

hostellielämä

Helmiä ja sikoja

Hostellielämä voi olla niin kauheaa kuin ihanaakin. Hyviä puolia ovat edulliset hinnat ja se, että muihin reissaajiin on helppo tutustua. Muut hostellissa asuvat ihmiset viettävät paljon aikaa yhdessä, kuten tekevät reissuja, bilettävät, katsovat leffoja, pelaavat korttia, laittavat ruokaa ja jakavat tarinoita edellisiltä reissuiltaan. Hostelleissa vallitsee vahva yhteisöllisyys ja muihin tutustuminen on todella helppoa. Olen myös saanut sieltä hyviä ystäviä ja onnekkaat ovat löytäneet elämänsä rakkauden.

Hostellien vastaanottohenkilökunta on aina valmiina auttamaan ja heiltä saat hyviä vinkkejä, miten reissata edullisesti lähiseudulla. He tietävät, että budjetti on usein pieni ja jotkut hostellit myös järjestävät omia retkiä, baarikierroksia (pub crowl) tai illanviettoja. Useissa hostelleissa on myös ilmainen wifi ja kirjanvaihtopiste, josta voit ottaa yhden kirjan ja jättää tilalle jo lukemasi kirjan.

Elämä hostellissa ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista. Petipaikka ostetaan vain tietyiksi öiksi ja reppureissaajan on helppo jatkaa matkaa vaikka heti seuraavana päivänä uuteen kaupunkiin tai maahan hetken mielijohteesta. Hostelleissa on usein jääkaappitilaa omille ruuille, perus keittiötarvikkeet ruuanlaittoo sekä yhteiset suihku- ja WC-tilat.

Hostellielämä tuo myös kuitenkin mukanaan omat haasteet ja huonot puolensa. Hostellissa voi olla todella vaikea saada kunnollista yksityisyyttä. Kerrossänkyjen alapedit varataan usein ensimmäisenä, sillä ripustamalla lakanan, saat verhottua oman sänkysi ja pääset sinne piiloon. Yhteisissä tiloissa on usein paljon porukkaa ja ruokailuvälineet ja astiat ovat yleensä vanhoja ja elämää nähneitä.

Huonolla tuurilla myös kämppiksesi ovat huonotapaisia ääliöitä, joiden odotat vain jatkavan matkaa mahdollisimman nopeasti. Itselläni on onneksi vain yksi huono kokemus, kun kämppiksenä oli muutama mies, jotka bilettivät paljon ja saattoivat keskellä yötä tulla sisälle ystäviensä kanssa, laittaa kaikki valot päälle ja metelöidä. Tiesin yhden heistä myös varastavan tavaroita ja ruokaa toistuvasti muilta hostellin asukkailta. Hän jäi kuitenkin kiinni ja  hänet potkittiin ulos hostellista. Siksi onkin tärkeää pitää arvotavarat lukittuna nukkuessa tai, kun et ole paikalla itse.

hostellielämä
Yhteisöllisyys on hostellielämän parhaita puolia. 2011.

Ei toista samanlaista

Hostelleissa yleisesti on paljon eroja ja hinnasta yleensä voi päätellä laatutason, mutta se ei aina kerro koko totuutta. Kuvat saattavat olla hyvinkin pielessä, mutta usein kuitenkin paikkansa pitäviä. Pidä kuitenkin mielessä, että kuvat on yleensä otettu, kun huoneessa ei ole muita asukkaita ja muut asukkaat saattavat sotkea huonetta ja yhteisiä tiloja. Jotkin hostellit ovat todella siistejä, toiset taas sotkuisia. Suurimpaan osaan hostelleista kuuluu lakanat, mutta aamiaisesta ja pyyhkeestä veloitetaan yleensä lisämaksu.

Jokaisessa hostellissa on kuitenkin paljon persoonallisuutta ja hostellissa eläminen on rentoa. Hostelli sopii sinulle, jos olet valmis suureen seikkailuun, etkä ole ihan varma, mitä edessäsi odottaa!

hostellielämä

TOP 3 lempihostellini – ei missään järjestyksessä

  1. Wake Up!  hostel, Sydney Australia
    Todella siisti hostelli ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Hostellihuoneissa on myös hyvin tilaa. Hostellin hinta on kuitenkin melko korkea.
  2. Bharani Hostel, Bangkok Thaimaa
    Olimme viimeistä päivää Thaimaassa ja saavuimme Bangkokiin aamuyöstä. Emme olleet varanneet hostellia, joten päädyimme kävelemään tähän hostelliin kysymään vapaita makuupaikkoja ennen illalla lähtevää lentoa. Verhot sai vedettyä eteen suojaamaan yksityisyyttä, lakanat olivat puhtaan valkoiset kuin hotellissa ja sängyt erittäin pehmeät.
  3. Cabinn Metro, Kööpenhamina Tanska
    Tämä hostellin huoneet ovat kuin laivan hyttejä. Hintaan sisältyy myös aamiainen ja pyyhkeet. Tämä hostelli muistuttaa hieman enemmän hotellia. Korkeanpaikankammoisia saattaa hieman jännittää.

Mikä on sinun lempihostellisi?

Miten elämä pakataan matkalaukkuun?

Oletko koskaan miettinyt, että voisinpa vain pakata laukkuni ja vaihtaa hetkeksi maisemaa? Nykypäivänä kaiken materialismin ja yltäkylläisyyden maailmassa voi olla absurdia ajatella, että joku kulkisi Nuuskamuikkusen lailla koko elämä repussaan.  Se on kuitenkin arkea yllättävän monelle kuten myös minulle. Kun elämä pakataan matkalaukkuun, se opettaa, kasvattaa ja vahvistaa, mutta se ei aina ole pelkkää ihanaa seikkailua. En silti vaihtaisi päivääkään pois.

”Kaiken tarvittavan saa kyllä mukaan, kun mukaan ottaa vain kaiken tarvittavan.”

elämä pakataan matkalaukkuun

Seitsemän vuotta matkalaukussa

Kesällä 2011 päätin lähteä Australiaan vuodeksi. Kävin ostamassa itselleni 60 litraisen rinkan ja pakkasin kaiken, mitä kuvittelin matkalla tarvitsevani. Voin kertoa, että pakkaaminen ei aivan onnistunut ensimmäisellä yrityksellä ja tavaroita piti karsia aika rankalla kädellä. Kuitenkin vuoden aikana Australiassa vaihdoin paikkaa muuttaen ja matkustellen ympäriinsä yli 20 kertaa, joten kotiinlähtöpäivänä rinkan pakkaamiseen meni enää vain pieni tovi.

Australiasta palattuani aloitin opiskelemaan ulkomaan matkaoppaaksi Valkeakoskella, mutta vietin viikonloput Turussa. Jokaviikkoinen edestakaisin matkustaminen oli samaan aikaan raskasta ja ihanaa, mutta kova työ palkittiin, kun pääsin vihdoin muuttamaan Kreetalle matkaoppaan hommiin. Sillä kertaa mukanani oli iso matkalaukku seikkailumieltä täynnä.

Kreetalta jatkoin Teneriffalle ja lopulta päätin palata takaisin Suomeen opiskelemaan. Suomeen muuttaminen oli kuitenkin väliaikainen ratkaisu, sillä suunnitelmissa oli alusta asti lähteä vaihtoon ja mahdollisesti jäädä ulkomaille pysyvästi. En tuntenut Suomea kodikseni, mutta vuosi Saksassa sai muuttamaan ajatukseni ja huomasin, kuinka hyvin lopulta olinkaan viihtynyt Suomessa. Päätin palata Suomeen vaihtovuoteni loputtua kesällä 2018 ja vihdoin pääsen rakentamaan omaa pysyvää kotia Suomeen kaikkien niiden ihanien matkalaukussa asuttujen vuosien jälkeen.

elämä pakataan matkalaukkuun
Yhteen rinkkaan ja reppuun mahtuu yksi pieni elämä. 2018.

Haasteet, kun elämä pakataan matkalaukkuun

Haasteita ja turhautumista riittää kyllästymiseen saakka. Välillä ajattelet, ettet jaksa enää ja haluat vain palata kotiin. Minä en aina edes tiennyt, missä kotini edes on. Joskus mietin, että kotini on siellä missä rinkkanikin. Vapaus sinkoilla sinne tänne ja vaihtaa maisemaa hetken mielijohteesta on ihanaa, mutta välillä tunsin itseni yksinäiseksi ja kodittomaksi.

Omasta kodista haaveilu, kodin sisustus, takkatulen ääreen käpertyminen sohvalle ja levollinen tunne on vain unelma hänelle, jonka omaisuus mahtuu matkalaukkuun, joka nukkuu vieraassa sängyssä joka yö ja on jatkuvasti tuntemattomien ihmisten ympäröimänä. Vapaudella on hintansa ja se hinta on jatkuva epävarmuus siitä, missä nukkuu seuraavan yön tai ensiviikolla, onko turvassa ja saako todella rentoutua tai onko huomenna töitä.

Elämä matkalaukussa vaatii päättäväisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta kohdata itsensä myös haastavissa ja epävarmoissa olosuhteissa. Koti-ikävä tulee enemmin tai myöhemmin, jolloin ainoa ratkaisu tuntuu olevan palaaminen takaisin. Omaa koti-ikävääni olen helpottanut soittamalla ystävilleni ja perheelleni, joskus vain maiseman vaihtaminen auttaa, kun saat uutta ajateltavaa.

Käytännöllisyys ja järjestelmällisyys ovat hyviä asioita, mutta kun elämä pakataan matkalaukkuun, se ei enää ole vaihtoehto vaan välttämätön asia. Suurpiirteiselle ihmiselle, kuten minulle, priorisointi oli aluksi vaikeaa. Aluksi saattaa tuntua mahdottomalta tietää, mikä on oikeasti hyödyllistä tai tarpeellista toisella puolella maailmaa, mutta ne asiat oppii kyllä matkan varrella.

Himoshoppaajalle vaikeinta tulee olemaan luopuminen shoppailusta tai vähintäänkin sen vähentäminen. Jättimäiset ostoskassit vaihtuvat ikkunashoppailuun, sillä tiedät, ettet voi kantaa jokaista himoitsemaasi paitaa ja korkokenkäparia mukanasi. Se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista ja ainoa asia, joita voit keräillä ovat muistot ja uudet ystävät. Onneksi niiden keräämiseen ei ole maksimikapasiteettia. Hyviä tapoja pitää muistot tallessa onkin esimerkiksi päiväkirjan tai blogin kirjoittaminen ja suunnaton valokuvien napsiminen tai videopäiväkirjan pitäminen.

Lisähaastetta tuottaa se, jos joudut pakkaamaan elämäsi matkalaukkuun talviolosuhteissa, sillä talvivaatteet ovat usein isoja ja painavia, kun taas sandaalit, t-paidat ja shortsit saa pakattua hyvinkin pieneen tilaan.

elämä pakataan matkalaukkuun
Elämä matkalaukussa on joskus myös yksinäistä.

Nuuskamuikkusen elämän parhaat puolet

Yksi parhaimmista puolista on se kaikki vapaus, mitä matkalaukkuun pakattu elämä tuo mukanaan. Levoton seikkailija ahdistuu paikallaan pysymisestä. Mietit illalla nukkumaan mennessäsi, että mitä tekisit huomenna. Jos vastaasi tulee edullinen lento tai jännittävältä kuulostava retki, voit spontaanisti varata sen enempää kyselemättä keneltäkään lupaa.

Joku voisi kutsua tämänkaltaista seikkailua pakenemiseksi, minä näen siinä mahdollisuuksia kokea ja nähdä uutta ja löytää itsestään uusia puolia. Eikä pakeneminenkaan välttämättä ole automaattisesti huono asia. Vaatii rohkeutta irtautua vanhasta ja tutusta, eikä kaikista ole siihen. Tunnet olevasi kotona kaikkialla maailmassa, sillä et tarvitse mitään, mitä sinulta ei rinkastasi löytyisi.

Paketassasi elämääsi matkalaukkuun useamman kuukauden, vuoden tai vuosien aikana, opit asioita sekä itsestäsi että ympäröivästä maailmasta. Tapaat ihmisiä, joita et olisi muuten tavannut, opit viihtymään omassa seurassasi ja jopa kyllästymään itseesi ja kirsikkana kakun päällä näet paikkoja ja koet tilanteita, joita et olisi osannut kuvitellakaan olevan olemassa. Tutustut uusiin kulttuureihin, tapoihin ja elämänarvoihin. Sinä pärjäät tiukankin paikan tullen, etkä enää hätäile arjen pienistä asioista ihan niin paljon, sillä sinä tiedät, että kaikki kyllä järjestyy. Lisäksi saat ystäviä ympäri maailmaa, jotka ovat aina valmiita jakamaan parhaat matkavinkkinsä kanssasi.

Opit priorisoimaan elämässäsi olevia tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Kun pakkaat elämääsi laukkuusi kolmattakymmenettä kertaa, tiedät jo miten elämä pakataan matkalaukkuun ja miksi. Organisointikykysi ja järjestelmällisyytesi kehittyy,  ja tiedät mitä tarvitset selviytyäksesi.  Kaikki vaatteesi sopivat yhteen ja saat asukokonaisuudet toimimaan ja muuntumaan kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin sopiviksi. Itsestäni on myös tullut huomattavasti mukavuudenhaluisempi pukeutumisen suhteen.

elämä pakataan matkalaukkuun
Kotini on siellä missä matkalaukkuni on. Kreeta, 2013.

Seikkailun makuista elämää

Kun olet jo pakannut rinkkasi tarpeeksi monta kertaa turhautumiseen asti ja taas purkanut sen, opit pikkuhiljaa, miten elämä pakataan matkalaukkuun. Rohkeus on sitä, kun kohtaa pelkonsa ja pieni jännitys ja pelko kuuluu matkailijan elämään. Huominen voi tuoda tullessaan suurimman seikkailun, josta et osannut edes unelmoida.

Lue myös vinkit pakkaamiseen täältä.

Matkalle voi lähteä monella eri tavalla

Miettiessäsi seuraavaa reissua, sopivaa kohdetta ja sen budjettia, pysähdy hetkeksi miettimään, millaisia mahdollisuuksia sinulla oikeasti on lähteä matkalle. Itse olen tehnyt erilaisia reissuja aina kotimaanmatkailusta kaukomatkoihin ja hyödyntänyt erilaisia tapoja matkan toteuttamiseksi. Niitä on enemmäin kuin ehkä aluksi osaat edes ajatellakaan. Tässä muutama esimerkki.

matkalla
Turku on kaunis kesäkaupunki ja täynnä eurooppalaista tunnelmaa ja pieniä kuppiloita. 2018

Kepeä kotimaan viikonloppumatka

Ulkomailla matkaillessani olen huomannut, että moni paikallinen tuntee hyvin kotikaupunkinsa, missä on kasvanut, mutta harvempi matkailija on käynyt useassa eri kaupungissa omassa kotimaassaan. Myös itseäni harmittaa, etten ole käynyt kuin muutamassa kaupungissa Suomessa. Suomesta löytyy upeita kohteita niin talvi- kuin kesäkaudellakin. Majoituspaikkaa voi kysyä ystävältä ja Onnibussilla tai hyvissä ajoin ostetuilla VR:n säästölipuilla myös matka taittuu edullisesti.

Upeita kesäkaupunkejä ovat esimerkiksi Turku ja Hanko sekä Turun saaristoalue tai vaikka itärannikolla sijaitseva Pietarsaari. Turku on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista ja kuuluisa muun muassa Suomen vanhimmasta rockfestivaalista Ruisrockista. Turussa on Keski-Eurooppalaista tunnelmaa ja sitä ollaan kutsuttu myös Suomen Pariisiksi, sillä Turusta löytyy upeita pieniä kahviloita ja putiikkeja. Turku on myös rakennettu seitsemälle kukkulalle kuten Roomakin. Lisäksi kesäkaudella Turussa järjestetään mielettömästi erilaisia markkinoita ja tapahtumia, jotka täyttävät jokirannan. Näistä tunnetuimpia ovat Keskiaikaiset markkinat, Down By The Laituri -kaupunkifestivaali sekä syksymmällä järjestettävät Silakkamarkkinat.

Pietarsaari on ruotsinkielinen kaupunki hieman Vaasan yläpuolella, jossa on vain noin 20 000 asukasta, mutta kesäyöt pienellä rannikkoalueella ovat upeita. Tässä kohtaa voin paljastaa, etten ole itse käynyt Hangossa, mutta se tuntuu olevan viimeisten kesien trendikohde ja ehdottomasti omalla listallani odottamassa vuoroaan. Talvikaudella kannattaa suunnata pohjoiseen. Olemme itse käyneet lapsena paljon Kuusamossa ja Rukalla laskettelumatkoilla keskitalvella.

matkalle
Opiskelija-aktiivisuus mahdollisti muun muassa huskyrekiajelun. 2017.

Hyödynnä opiskeluaikojasi lähteäksesi matkalle

Olen ollut aktiivisesti mukana opiskelijakuntatoiminnassa niin lukiossa kuin ammattikorkeakoulussakin. Halusin mukaan vaihto-opiskelijatoimintaan jo ennen omaa vaihtovuottani ja hoidin Kansainvälisyysvastaavan pestiä ensimmäisenä opiskeluvuotenani Kutu Ry:ssä. Seuraavana syksynä pääsinkin mukaan jokavuotiselle Trip to Lapland -matkalle matkanjohtajaksi. Autoin matkan järjestelyissä ja sain oman matkani todella edulliseen hintaan.

Omasta halusta ja aktiivisuudesta oli siis etua myös kotimaanmatkailussa. Kannustan muutenkin hakemaan mukaan opiskelijakuntatoimintaan, sillä vapaaehtoistyö ja aktiivisuus antaa mielettömästi mahdollisuuksia myös tulevaisuuden varalla ja pääset osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja tutustumaan ihmisiin, joihin et muuten välttämättä tutustuisi.

Itse olen löytänyt ihan mahtavia ystäviä vain opiskelija-aktiivisuuteni ansiosta. Osa ystävistäni ovat suomalaisia, mutta osa myös entisiä vaihto-oppilaita, jotka jakavat korvaamattoman arvokkaita matkavinkkejä heidän kotimaissaan. Lisäksi heillä on aina ovi auki, mikäli tarvitsen muutaman yön majapaikkaa ja minulta löytyy aina tilaa heille, mikäli he haluavat tulla käymään Suomessa.

matkalle
Varsovassa sijaitseva Łazienki Park oli yksi lempikohteistani interrail reissulla. 2016

Kauas, kauas, kaukomaille

Turusta Gdanskiin, Puolaan pääsee halvimmillaan 50 eurolla kesäisin ja Puola on todella edullinen matkakohde. Myös Tallinnaan pääsee edullisesti laivalla ja Ryanair sekä Norwegian lennättää edullisesti Euroopan kohteisiin. Esimerkiksi halvimmillaan lennot Helsingistä Pariisiin tai Dubliniin saa vain 50-100 eurolla. Jos olet valmis lisäämään muutaman tunnin aikaa itse matkantekoon, ota lento vaihdon kanssa, sillä se tulee usein halvemmaksi kuin suora lento. Euroopassa on myös mahtavat mahdollisuudet tutustua useampaan maahan samalla reissulla interrail-passin avulla. Passeja on erilaisia ja eripituisia jokaiselle sopivaan tarkoitukseen ja junalla matkustaminen on muutenkin edullista Euroopan sisällä.

Sama pätee Euroopan ulkopuolelle meneviin lentoihin. Syksyllä 2014 maksoin meno-paluu lennoista Floridaan vain 500 euroa ja nyt Joulukuussa lähden New Yorkiin viikon matkalle, joiden lennoista maksoin vain 430 euroa. Saksassa vaihdossa ollessamme lensimme poikaystäväni kanssa Thaimaahan, joiden lennoista maksoimme myös vain 500 euroa/henkilö. Kaikilla näillä lennoilla oli kuitenkin eripituisia vaihtoaikoja niin Oslossa, Lontoossa kuin Dublinissakin ja Thaimaan suuntaan mennessä Omanissa.

matkalle
Phi Phi Islandin satama. 2018.

Ei pelkkä lomamatka

Ulkomaille voi lähteä muutenkin kuin lomalle. Yksi suosituimmista tavoista lähteä ulkomaille on opiskeluun liittyvä vaihtovuosi. Vaikka itselle välivuosia ennen ammattikorkeakouluun menoa ehtikin kertyä huimat neljä vuotta, minulle oli silti alusta asti selvää, että haluan myös vaihtoon, kun sen aika tulee.

Lähdin kuitenkin ensimmäisen kerran ulkomaille pidemmäksi aikaa töihin Australiaan vuonna 2011. Olin lopen kyllästynyt opiskeluun lukion jälkeen ja halusin vaihtelua. Ajatusta vahvisti äitini inspiroivat tarinat hänen omasta AuPair-vuodesta Kaliforniassa ja totuus siitä, etten saanut opiskelupaikkaa lukiosta valmistumisen jälkeen. Lähdin siis toteuttamaan unelmaani ja matkan varrella tein töitä erilaisissa baareissa.

Takaisin Australiasta tultuani, olin sitä mieltä, etten edelleenkään halunnut takaisin Suomeen ja sopeutuminen Suomeen oli odotettua vaikeampaa. Niinpä äitini ehdotuksesta hain Päivölän Kansanopistoon opiskelemaan Ulkomaan matkaoppaaksi. Sain töitä Suomen suurimmalta matkanjärjestäjältä ja tein töitä Kreetalla ja Teneriffalla. Kahden kauden jälkeen matkalaukussa asuminen alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää ja päätin jättää matkaoppaan hommat taakseni siltä erää – ehkä vielä jonakin päivänä, sillä rakastan tarinankerrontaa ja etenkin retkien pitämistä ja ihmisten auttamista.

matkalla
Australiassa pääsin myös rakkaan hevosharrastuksen pariin. 2012.

Vaihto- ja työharjoittelumahdollisuudet

Vaihtovuoteni toteutui viimein vuonna 2017-2018, kun lähdimme poikaystäväni kanssa yhdessä Saksaan. Olimme jo puhuneet aiemmin, että Saksa olisi meille sopiva kohde, sillä se olisi liiketalouden alalla Euroopassa keskeinen maa ja halusimme myös oppia kieltä paremmin. Kun kuulimme mahdollisuudesta tehdä Saksan yhteistyökouluissa tuplatutkinto, ajatus vahvistui ja valitsimme kohteeksi Hochschule Aschaffenburgin hyvän sijainnin ja muiden kokemusten perusteella.

Vaihtovuotemme aika teimme myös useita viikonloppureissuja muun muassa Italiaan, Luxemburgiin, Belgiaan, Hollantiin, Puolaan, Sveitsiin, Itävaltaan ja Ranskaan. Osa matkoista kuului kursseihin, jolloin koulu kustansi suurimman osan matkoista ja matkan hinnaksi jäi vain muutama kymppi!

Vaihtovuoden lisäksi on myös mahdollisuus tehdä opintoihin liittyvä työharjoittelu ulkomailla tai lähteä muuten ulkomaille töihin opintojen jälkeen tai sitä ennen. Suomessa, mutta erityisesti myös Keski-Euroopassa on myös tarjolla erilaisia Trainee-ohjelmia. Trainee-ohjelma kestää yleensä 1-2 vuotta ja niihin voi hakea, jos olet suorittanut alemman korkeakoulututkinnon tai opiskelet maisteriksi.

matkalle
Italian reissulla poikkesimme Luganon rannalla Sveitsissä katsomaan näitä upeita maisemia. 2017

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa

Pitkään sydämeni janosi takaisin ulkomaille ja etenkin Australiaan. Nyt Saksassa vietetyn vaihtovuoteni jälkeen olen onnellisesti takaisin Suomessa. Haluan jatkaa matkustelua ulkomailla ja haaveenani on vielä lähteä 3 kuukauden reppureissulle kiertämään Aasian muitakin maita, käydä Uudessa-Seelannissa (jonne on myös mahdollista hakea Working Holiday -viisumi), ajaa läpi Road 66 ja tutustua Etelä-Amerikan maihin, joka onkin ainoa maanosa, joka puuttuu listaltani (lukuunottamatta Etelämannerta).

Kuten jo varmasti huomasit, erilaisia tapoja lähteä niin lyhyelle kuin pidemmällekin matkalle on monia ja jokaiselle löytyy varmasti se oma aikansa ja tapansa. Ulkomaille lähtö vaatii usein rohkeutta irtautua arjesta ja poistumista omalta mukavuusalueelta, sekä suomalaista sisua. Olen kuitenkin varma, että sinä pärjäät ja tulet oppimaan uutta sekä itsestäsi, että uudesta kulttuurista, mihin ikinä tiesi sitten johtaakaan!

 

Toteuta budjettimatka onnistuneesti

Budjettimatkan suunnittelu on oma prosessinsa ja se vaatii aikaa ja hyvää suunnittelua. On kuitenkin täysin eri asia toteuttaa budjettimatka onnistuneesti. Budjettimatkan tärkein asia on tutustua matkakohteeseen hyvissä ajoin ennen matkaa. Jos budjetti venyy, se tapahtuu lähes aina itse matkan aikana. Siksi tärkeää on pitäytyä annetussa budjetissa ja ottaa selvää, mitä matkakohteessa voi tehdä ja mikä hintataso kohteessa on. Tässä muutama vinkki, miten budjettimatka myös toteutuu reissunpäällä onnistuneesti.

budjettimatka

Budjettimatka venyy usein ostoksilla

Yleisin syy budjetin venymiseen on ylimääräiset ostokset, joita ei ole suunniteltu budjettiin. Varsinkin itse olen hyvä kertomaan itselleni syitä, miksi on oikeutettua venyä budjetissa, kun nämä kengät ovat niin ihanat ja tällaista paitaa ei saa Suomesta ja juuri sellaista laukkua olen etsinyt ja onhan tämä huulipuna niin paljon halvempi täällä kuin Suomessa. Kuulostaako tutulta? Aivan, ja näin budjettimatka on vaarassa venyä.

Useissa yleisimmissä matkakohteissa tinkiminen kuuluu ostotapahtumaan. Tinkiminen on yleistä erilaisilla toreilla ja basaareilla, mutta kansainväliset ketjuliikkeet myyvät tuotteita samalla hinnalla joka maassa. Jos tinkiminen ei ole itselle tuttua, sitä on myös hyvä harjoitella. Älä lannistu, jos et saa kauppaa sovittua ensimmäisessä putiikissa, viereinen putiikki todennäköisesti myy samoja tuotteita ja ehkä onnistut siellä. Älä kuitenkaan ole tinkimättä sen takia, että se tuntuu aluksi epämiellyttävältä. Vaikka tuote olisi sinun mielestä naurettavan halpa, paikallisille se on lottovoitto, jos maksat täyden hinnan. Tiedät kaupan onnistuneen, kun kauppias myy sinulle tuotteet harmistuneen näköisenä. Ruuan hinnasta ei yleensä tingitä.

Vaikka shoppailu mahtuisikin hyvin budjettiisi, muista myös tarkkailla laukkuun kertyviä painokiloja. Jokaisella lentoyhtiöllä on omat painokilorajoitukset sekä ruumaan meneville matkalaukuille että käsimatkatavaroille. Yksikin ylimääräinen kilo matkatavaroissa saattaa maksaa useita kymmeniä euroja ja osa lentoyhtiöistä vaatii kokonaan uuden matkatavaralaukun ostamista, jos painoraja ylittyy. Lisää pakkaamisesta voit lukea täältä.

Ruokailu ja tippikulttuuri

Ruokailu ja ostokset ovat kuitenkin yleensä suurin menoerä. Isoissa kaupungeissa ja pääkaupungeissa hinnat ovat yleensä myös korkeampia kuin pienissä kylissä ja kaupungeissa. Vältä ketjuravintolat ja etsi keskustan ulkopuolelta paikallisia kapakoita ja pieniä ravintoloita. Jos hostelliin ei sisälly aamiaista, niin ostakaa aamiaistarvikkeiksi esimerkiksi kananmunia ja muuta proteiinipitoista aamiaista, joka pitää nälkää pidempään. Mene lounaalle piknikille paikalliseen puistoon ja syö illemmalla täyttävämpi ateria.

Useimmissa ulkomaan lomakohteissa on käytössä tippikulttuuri. Budjettimatkaa suunniteltaessa matkabudjettiin kannattaa myös sisällyttää muutaman euron tippi per ateria. Hyvä nyrkkisääntö on, että tipin tulisi olla 10% laskun loppusummasta. Useissa maissa tarjoilijat elävät vain tipeillä, joten tämä raha on heille elintärkeää. Pienten kolikoiden antaminen on yleensä viesti huonosta palvelusta, joten jätä tipiksi mielummin yksi euron kolikko kuin kasa 10 tai 5 sentin kolikoita vaikka se olisi arvoltaan pienempi summa.

budjettimatka

Tutustu julkiseen liikenteeseen

Kohteessa kuin kohteessa, taksilla kulkeminen on aina kalliimpi valinta kuin julkinen liikenne. Suurissa kaupungeissa julkinen liikenne toimii yleensä erittäin hyvin, ja lentokentälle tai juna-asemalle saapuessa etenkin päiväsaikaan saat varmasti apua paikalliselta info-pisteeltä. Turismin vuoksi niissä yleensä pärjää myös hyvin englannin kielellä. Jos saavut kohteeseen keskellä yötä, voi siinä tapauksessa olla turvallisempaa ja helpompaa valita taksi, sillä julkinen liikenne ei välttämättä ole käytössä yöaikaan.

Julkisia kulkuneuvoja ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä suurimmaksi osaksi ne ovat turvallinen, helppo ja nopea tapa liikkua. Jos satut menemään yhden metropysäkin liian pitkälle, voit helposti hypätä ulos, mennä toiselle puolelle raidetta ja matkustaa yhden pysäkin takaisin päin. Metro on nopea tapa liikkua pitkiä välimatkoja muutamassa minuutissa ja ehdottomasti yks suosikeistani! Jos tarkoituksena on pyöriä useampi päivä ympäri kaupunkia, kannattaa valita vuorokausilippu. Normaalisti vuorokausilippu on halvempi kuin kolme erikseen ostettua yhdensuuntaista matkalippua ja sillä saa useimmiten liikkua niin metroilla, busseilla kuin ratikoillakin.

Ainakin Saksassa on myös käytössä erilaisia ryhmälippuja, jolloin matkustaminen paikallisjunilla on huomattavasti edullisempaa porukassa kuin yksin. Esimerkiksi Bayern-lipulla voit matkustaa Bayernin alueella aamulla klo 9 alkaen puoleen yöhön asti yhdellä 5 hengen lipulla niin paljon kuin haluat. Lipun hinta on 10euroa/henkilö, ja jos teitä on enemmän, seuraavista matkustajista maksatte vain 6 euroa/henkilö. Myös esimerkiksi Aschaffenburgista Frankfurtiin voi ostaa 5 hengen ryhmälipun, jolloin käytössänne ovat Frankfurtin alueen kaikki julkiset kulkuneuvot aamusta puoleenyöhön ja hintaa lipulle on 35 euroa.

Hyödynnä opiskelija-alennuksia

Jos olet opiskelija, muista mainita se jokaisessa paikassa ja kantaa opiskelijakorttia mukana. Itselläni on tapana kysyä opiskelija-alennusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin lähes jokaisessa myymälässä. Silloin tällöin opiskelija-alennusta saattaa saada, vaikka virallisesti yrityksellä ei ole opiskelija-alennuspolitiikkaa. Opiskelija-alennuksia ei välttämättä ole myöskään mainittu nettisivuilla, vaikka heillä sellainen olisikin. Suomalainen opiskelijakortti usein hyväksytään myös ulkomailla ja opiskelija-alennusta saa etenkin nähtävyyksien ja museoiden pääsylippujen hinnoista. Joissakin paikoissa opiskelija-alennuksen yläikäraja on rajattu 26-30 ikävuoden välille paikasta riippuen.

Jos et ole opiskelija, saatat kuitenkin saada nuorisoalennusta, joten älä lannistu. Kysyminen ei maksa mitään, mutta jos säästät kaksi euroa siellä ja toisen täällä, niin muutamassa päivässä saatat säästää lounaan tai illallisen verran rahaa!

budjettimatka

Ilmainen kaupunkikierros vai kuuluisa nähtävyys?

Useissa Euroopan suurissa kaupungeissa järjestetään myös ilmaisia kaupunkikierroksia. Niitä kannattaa kysellä hostellin tai hotellin vastaanotosta. Heillä saattaa olla myös hyviä muita vinkkejä paikallisista nähtävyyksistä, jotka eivät ole niin tunnettuja. Isojen ja kuuluisien nähtävyyksien, kuten linnojen, palatsien ja museoiden, hinnat ja aukioloajat ovat usein helposti löydettävissä myös netistä ja ne kannattaa tarkistaa etukäteen. Paikan päällä kannattaa silti kysyä vielä opiskelija-alennusta, sillä sitä harvoin merkitään erikseen.

Jotkin kuuluisat nähtävyydet voivat olla todella kalliita, näitä ovat esimerkiksi Schönbrunnin palatsi Wienissä (noin 15 euroa opiskelija-alennuksella ja opastuksella), Itävallassa ja Auschwitzin kierros Krakovassa, Puolassa (noin 35 euroa sis. bussimatkat hostellilta). Jos olet todella tiukalla budjetilla, mieti, onko juuri tämä nähtävyys se, josta haluat maksaa, vai löytyisikö kaupungista jokin vähemmän tunnettu, mutta sitäkin mielenkiintoisempi kohde. Toki molemmissa kohteissa käyneenä, voin niitä ehdottomasti suositella ja opastetulla kierroksella saat paljon enemmän irti kuin yksin kiertäessä.

Esimerkiksi Bangkokissa, Thaimaassa sijaitseva Grand Palace oli itselleni pettymys, sillä pääsylipun hinta (12 euroa) oli hintatasoon nähden todella kallis ja ilman opastettua kierrosta, temppelikierros jäi vajaaksi.  Suosittelenkin aina ottamaan opastuksen, mikäli se on mahdollista, sillä hinta on yleensä pieni ja saat rahoillesi enemmän vastinetta. Hyvä vaihtoehto Bangkokissa on käydä Kultaisella vuorella (Wat Saket), josta on mahtavat näköalan koko kaupungin ylle ja sisäänpääsymaksu on noin 50 senttiä.

Budjettimatka on haaste

Kuten ylläolevista kappaleista voitkin jo päätellä, budjettimatkan suunnittelu on täysin turhaa, jos et pysy suunnitellussa budjetissa itse matkan aikana. Se vaatii siis myös mielen lujuutta itse matkakohteessa, kun haluat nähdä ja kokea kaikkea mahdollista. Hyväksy siis jo etukäteen, että kaikkeen ei ole varaa, aikaa ja mahdollisuutta. Näin saat itseltäsi paineita pois ja voit nauttia matkasi niistä osista, mitä pääset näkemään ja kokemaan. Ehkä ensi kerralla pääset käymään niissä kohteissa, jotka edellisellä kerralla jäi näkemättä. Onhan sinulla sitten syy alkaa suunnitella jo seuraavaa budjettimatkaa!

Pakkaaminen – mitä mukaan matkalle?

Kun matkakohde on selvä ja reissupäivät lähestyvät niin herää se yks tärkeä kysymys, mitä pakata matkalle mukaan? On eri asia pakata viikonlopun kaupunkilomalle, kolmen viikon reppureissulle tai viikon rantalomalle. Myös vuodenaika määrittää paljon, lähdetkö esimerkiksi talvella Thaimaahan vai kesällä Kreikkaan. Pakkaaminen on taitolaji ja se kehittyy, mitä enemmän matkustat. On kuitenkin tiettyjä asioita, jotka ovat aina pakkauslistalla mukana ja joita voi soveltaa erilaisiin tarkoituksiin.

pakkaaminen

Aloita pakkaaminen näistä

Passin kopio – Ota aina passista kopio ja laita se eri paikkaan passin kanssa, esimerkiksi matkalaukkuun, taskuun tai kaverin laukkuun. Voit ottaa myös useamman kopion passista.

Pankki- ja luottokortti vai käteinen – Tarkista, mitä valuuttaa kohdemaassa käytetään. Luottokortti on hyvä olla mukana ja usein voi olla edullisempaa nostaa käteistä kohdemaan pankkiautomaatista kuin vaihtaa sitä korkealla kurssilla rahanvaihtopisteellä. Kun nostat rahaa, valitse aina paikallinen valuutta. Valmiiksi vaihdettu kurssi on lähes aina reilusti kalliimpaa. Joissakin maissa käteinen on vielä todella tärkeää. Esimerkiksi Saksassa pienemmillä paikkakunnilla VISA ja MasterCard eivät ole kaikissa paikoissa edes käytössä vaan käytössä on oma paikallinen GiroCard-maksutapa. Käteinen käy kuitenkin joka paikassa. Kaikkea käteistä ja korttia ei myöskään kannata laittaa samaan taskuun, vaan kannattaa ripotella käteistä eri taskuihin ja eri laukkuihin taskuvarkaiden varalta.

Toimivat vaatekerrat – Pakkaat lempitopin, kivat korkkarit, ihanimman kesämekon, tyylikkäät housut – ja matkakohteessa mietit, miksi ei ole mitään päällepantavaa? Ei näin. Suunnittele millaiset vaatteet toimivat yhdessä ja millaisille asukokonaisuuksille on käyttöä, että voit helposti vaihtaa ylä- ja alaosia toistensa kanssa. Myös vaihtokengät on hyvä ottaa mukaan, sillä illalliselle on kiva laittaa muut kengät kuin hikiset lenkkarit, mutta kolme paria korkokenkiä saattaa olla liikaa. Jos olet shoppailija, usko pois, tulet löytämään vaatteita ja kenkiä myös matkanvarrella, joten jätä laukkuun tilaa uusille ostoksille.

Pakkaaminen

 

Käsimatkatavarat

Jos olet lähdössä lyhyelle viikonloppumatkalle, pelkillä käsimatkatavaroilla pärjää pitkälle, kunhan miettii mitä todella tarvitsee. Tässä saatat myös säästää 20-100 euroa riippuen lentoyhtiöstä. Käsimatkatavaroissa on kuitenkin omat rajoituksensa, joten ole tarkkana, mitä pakkaat mukaan. Käsimatkatavaroiden yleinen painoraja on 8-12kg lentoyhtiöstä riippuen.

Elektroniset laitteet – Varavirta pitää aina ottaa käsimatkatavaroihin lentokoneessa. Opin tämän, kun lensimme Suomesta Saksaan. Myös kannettava tietokone ja puhelin on hyvä ottaa käsimatkatavaroihin. Itse yleensä jätän kuitenkin tietokoneen kotiin, sillä en halua viettää kallisarvoista lomaani läppärillä ja sen pakkaaminen mukaan on itselleni turhaa.

Vaihtovaatteet – mikään ei ole kurjempaa kuin se, että saavut matkakohteeseen ja matkatavarasi ovat jääneet vaihtolennolla jälkeen. Eikä sinulla ole yhtiäkään vaihtovaatteita käsimatkatavaroissa. Itselleni kävi näin, kun lähdin Suomesta ensimmäiselle kaudelleni Kreetalle matkaoppaaksi. Minulla ei myöskään ollut aikaa lähteä ostamaan uusia vaatteita, niinpä olin samoissa hikisissä vaatteissa 2 päivää, ennen kuin matkatavarani saapuivat perille. En ole tehnyt samaa virhettä toiste, toivottavasti sinun ei tarvitse tehdä sitä ollenkaan.

Alle 100ml nesteet – Kaikki nestemäiset tuotteet tulee olla 100ml purkeissa ja niitä saa yhteensä olla maksimissaan litra. Niiden tulee mahtua yhteen litran uudelleen suljettavaan  muovipussiin. Nesteisiin lasketaan rasvat ja voiteet, ripsivärit, hajuvedet, shampoot, hoitoaineet, meikkivoiteet ja niin edelleen.

Tarkan listan käsimatkatavaroihin sallituista ja kielletyistä aineista ja tavaroista näet esimerkiksi Trafin nettisivuilta.

Pakkaaminen

Ruumaan menevä matkalaukku

Terävät esineet – Olet sitten lähdössä patikoimaan, kaupunkilomalle tai kuukauden interrailille niin muistathan pakata kaikki terävät esineet, kuten puukot, sakset (myös kynsisakset), pinsetit, sukkapuikot ja parranajovälineet, ruumaan meneviin matkatavaroihin. Mikään ei ole ikävämpää kuin se, että unohdit ne käsimatkatavaroidesi joukkoon ja virkailija joutuu heittämään ne pois.

Yli 100ml nesteet – Isot nestepakkaukset tulee laittaa ruumaan menevään matkalaukkuun.

Erikoismatkatavarat -Jos olet lähdössä matkalle, jonne tarvitset mukaan erikoismatkatavaroita, kuten lastenrattaat, lumilaudan, kävelysauvat tai muuta erikoisempaa, ne tulee aina laittaa ruumaan meneviin matkatavaroihin. Tarkista aina omalta lentoyhtiöltä, millaisia toimenpiteitä erikoismatkatavarat vaativat, onko niillä lisämaksua ja miten ne tulee pakata oikeaoppisesti, etteivät ne rikkoudu matkalla.

Viimeiseksi muutama vinkki

Kun pakkaat laukkujasi, vaatteet saa pienempään tilaan, kun rullaat ne. Sukkia voi laittaa kenkien sisään tai tunkea niitä pieniin tyhjiin kohtiin sinne tänne. Jos pakkaat helposti rikkoutuvia esineitä, ympäröi ne vaatteilla. Useilla hostelleilla on myös kirjanvaihtopisteitä, eli jos pidät matkalukemisesta, voit vaihtaa kirjan seuraavaan ja jättää omasi tilalle. Näin et joudu kantamaan montaa kirjaa mukana kerrallaa.

Budjettimatkan suunnittelu on seikkailu

Hyvällä suunnittelulla voit säästää budjettimatkalla paljonkin, mutta ilmaista sekään ei silti ole. Matkustelu on ihanaa ja matkakärpäsen purema saattaa iskeä entistäkin helpommin, kun katselee some-kanavissa muiden tekemiä reissuja ympäri maailmaa. Nuoret haluavat nähdä maailmaa ja esimerkiksi vaihtoon lähtö tai välivuoden pitäminen ulkomailla on entistäkin suositumpaa, mutta nuorella matkabudjetti on usein tiukalla. Olen itse sekä asunut ulkomailla että reissannut niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa, joten haluan nyt jakaa muutamia vinkkejä budjettimatkan suunnitteluun.

budjettimatkan

Aloita budjettimatkan suunnittelu ajoissa

Hyvä suunnittelu vie aikaa ja tarjouksia kannattaa seurata. Toki lentojen hinnat yleensä vain nousevat, mitä lähempänä matkapäivät ovat, joten älä odota liian pitkään. Lentoja ja majoitusta bongaillessa kannattaakin siksi käyttää Ingognito-välilehteä, joka ei tallenna sivuhistoriaa, sillä sivustot saattavat nostaa hintoja, jos käyt samalla sivustolla lyhyessä ajassa katsomassa samoja lentoja tai majoituspaikkoja useamman kerran. Isoilta matkanjärjestäjiltä voit ottaa myös äkkilähdön tai niin sanotun jokerimatkan. Tällöin et välttämättä tiedä matkakohdettasi kuin vasta lentokentälle saapuessasi. Myös hotelli selviää vasta matkakohteeseen saavuttuasi ja on yleensä melko vaatimaton. Budjettimatkalaiselle tämä on kuitenkin myös yksi tapa säästää rahaa ja tuo matkailuun ihan uudenlaisen seikkailun.

Tutki myös kohdemaan ja kaupungin hintatasoa. Pääkaupungit tai muuten tunnetut suuret kaupungit ja turistikohteet ovat yleensä kalliimpia kuin pienet ja idylliset kaupungit niiden lähellä tai muuten syrjässä olevat. Myös yksityiset majoitukset ovat usein edullisempia kuin isot hotelliketjut, toisaalta isommilla hotelliketjuilla saattaa olla ajoittain todella hyviä tarjouksia.

Budjettimatkan ajoituksella on väliä

Sillä on väliä, mihin vuodenaikaan matkustat. Enemmän kuin uskotkaan. Tämä on yksi yleisimmistä vinkeistä, miten budjettimatkassa voi säästää. Silti minusta tuntuu, että se usein unohtuu. Toisaalta se on ymmärrettävää. Koulusta ja töistä ei voi noin vain olla pois ja lomat ja mahdolliset pidennetyt viikonloput usein ajoittuvat niille yleisimmille juhlapyhille, kuten pääsiäiseen, kesälomakauteen, syys- ja talvilomille, jouluun ja uuteen vuoteen, ja silloinhan hinnat myös pomppaavat pilviin. Budjettimatkalaisen yksi helpoimmista ja samalla vaikeimmista tehtävistä onkin selvittää, miten olisi mahdollista ajoittaa oma loma niin sanotulle off-seasonille. Euroopan alueella lomakausi alkaa vasta heinä-elokuussa, joten kesäkuu on myös vielä suhteellisen edullista aikaa matkustaa.

Australiassa ollessani lensin Cairnsiin helmikuussa. Lähdimme viiden hengen kaveriporukalla neljän päivän snorklailureissulle suositulle saarelle Great Barrier Breefin alueelle. Koska kausi oli hiljainen paahtavan kuumuuden vuoksi, maksoimme leirintäalueesta vain murto-osan normaalihinnasta ja lisäksi saimme vuokrata snorkkelit, räpylät ja märkäpuvut yhden päivän vuokran hinnalla neljäksi päiväksi.

Myös Interrail reissulla säästimme usean satasen jo pelkissä interrail-lipuissa, sillä saimme sovittua kevään viimeiset tentit tehtäväksi ennen toukokuun alkua. Interrail-liput olivat maaliskuussa -20% alennuksessa, kunhan ensimmäinen matkapäivä olisi viimeistään 15.5. Niinpä lähdimme reissuun 9. toukokuuta ja ostimme vielä Puolan sisäiset junaliput erikseen, sillä se tuli halvemmaksi kuin se olisi ollut interrail-passilla. Lisäksi toukokuussa hostellien hinnat olivat myös alhaiset, sillä kesän interrailaajat ja muut matkailijat olivat suurimmaksi osaksi vielä koulussa ja töissä, eikä nähtävyyksillä ollut liikaa ruuhkaa ja pitkiä jonotuksia.

budjettimatkan

Määritä matkabudjetti

Budjettimatkan suunnittelu helpottuu, kun tiedät oman budjettisi etukäteen. Itse aloitan matkabudjetin luomisen aina etsimällä mahdollisimman edullisen matkustustavan kohteeseen, esimerkiksi vertailemalla lentojen tai junamatkojen hintoja.  Itse matkojen jälkeen, päätän sopivan päiväbudjetin matkakohteen hintatason mukaan. Esimerkiksi kolmen viikon Interrail-reissulla 50 euron päiväbudjettini sisälsi majoituksen, ostokset, ruuat ja nähtävyydet ja Thaimaassa päiväbudjetti oli 25 euroa. Tulevalle  viikon New Yorkin -matkalle olen alustavasti varannut 100 euroa päivälle, mutta toivon, että budjetti jäisi reilusti alle tuon summan.

Etsi edulliset matkat ja majoitukset

Katson aina samaan aikaan lentojen hinnat Momondosta, Skyscannerista ja Halvatlennot -sivustoilta, mutta muitakin löytyy. Jos olet valmis käyttämään matkaasi myös muutaman tunnin enemmän aikaa, valitse lento joka sisältää vaihdon matkan varrella, se on usein edullisempi tapa matkustaa.

Etenkin Suomen sisäisillä junamatkoilla kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä VR:n säästöliput ovat huomattavasti edullisempia. Junamatkojen rinnalla kannattaa tarkastella myös bussien hintoja, esimerkiksi Suomessa Onnibus ja keski-Euroopassa Flixbus. Ennen Australian reissuun lähtöäni ostin Grey Houndin -bussimatkakortin, joka oli vuoden voimassa. Hintaa kortille tuli muistaakseni noin 500 euroa ja bussikortti sisälsi 10 000 kilometriä. Vaikka rahat olivat välillä tiukilla, niin pääsin silti jatkamaan matkaani, sillä bussikortti oli maksettu jo etukäteen.

Edullisia majoitusmahdollisuuksia ovat hostellit ja AirBnb. Varsinkin, jos porukassa on enemmän henkilöitä, kimpassa maksettu AirBnb saattaa tulla huomattavasti halvemmaksi kuin hotelli tai edes hostelli. AirBnb:ssä ja hostellissa saatat myös tutustua uusiin ihmisiin, luoda ystävyyssuhteita ja jakaa heidän kanssaan arvokkaita matkavinkkejä.

budjettimatkanTutki nähtävyyksiä etukäteen

Kuuluisien nähtävyyksien sisäänpääsymaksuihin saa usein menemään yllättävän paljon rahaa, vaikka yksittäiset sisäänpääsymaksut olisivatkin vain muutamia euroja. Mutta kun nähtävyyksiä kertyy useita per päivä, niin hintaakin kertyy. Budjettimatkan suunnittelussa kannattaa siis ottaa huomioon myös nähtävyydet. Useilla isoilla turistikohteilla onkin yksi yhteislippu, jolla pääset näkemään tärkeimmät nähtävyydet kerralla. Lipun hinta tulee usein myös halvemmaksi, kun ostat sen etukäteen netistä, etkä joudu myöskään viettämään päivääsi pelkissä jonoissa seisten. Esimerkiksi Ateenassa yhdellä lipulla pääsimme kaikkiin tunnetuimpiin temppeleihin ja raunioille.

Väärä kohta säästää

Älä säästä matkavakuutuksessa. Matkaoppaan työssäni yksi tehtävistäni oli auttaa sairastuneita matkalaisia. Kun jotain sattuu, matkavakuutus on varsinainen pelastaja. Sen hinta on usein edullinen, ja vaikka Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa hoitoa EU-maissa, yksityinen lääkäriasema voi tuntua matkalla mukavammalta vaihtoehdolta kuin paikallinen päivystys. Tarkista omalta vakuutusyhtiöltäsi sisältyykö matkavakuutus esimerkiksi kotivakuutukseen. Myös matkatavarat kannattaa vakuuttaa. Matkatavaravakuutus korvaa esimerkiksi lentomatkalla eksyneet matkatavarat, varkauden tai rikkoutumisen. Matkatavaravakuutus menee yleensä kotivakuutuksen puolelle ja varsinainen matkavakuutus korvaa vain sairauden.

Panosta hyviin jalkineisiin. Turistikohteita kierrettäessä hyvät jalkineet ovat kultaakin kalliimmat, sillä ainakin omilla reissulla tulee yleensä noin 15000-25000 askelta päivässä. Määrä kuulostaa hurjalta ja onkin, sillä moni kävelee normaalina arkipäivänä alle 10000 askelta. Askelia ja kertyneitä kilometrejä voi seurata puhelimeen ladattavalla sovelluksella.

budjettimatkan
Thaimaassa kotiinlähtöpäivänä.

Jos suunnitelmissa on interrail tai muu kiertomatka, jossa on tarkoitus on liikkua useiden kohteiden välillä, panosta hyvään rinkkaan. Rinkkaa on helpompi kantaa selässä kuin raahata painavaa matkalaukkua perässä mukulakivisillä teillä. Hyvä rinkka tuntuu kevyeltä selässä ja oikealla pakkaustekniikalla saat sinne mahdutettua kaiken tarvitsemasi. Hyvä rinkka maksaa 150-400 euroa, mutta kerran ostettu laadukas rinkka palvelee monen monta reissua. Oma rinkkani maksoi noin 250 euroa ja sen koko on 60 litraa. Ostin rinkan vuonna 2011 ennen Australiaan lähtöä ja se on ollut sen jälkeen mukana muun muassa interraililla, Thaimaassa ja Saksassa.

Hyvin suunniteltu budjettimatka on helpompi toteuttaa

Näitä vinkkejä olet itse käyttänyt omia matkojani suunnitellessa ja olenkin onnistunut säästämään useita satoja euroja vuosien varrella. Suunnittelu on kuitenkin vasta alkua, sillä budjettimatkan toteutus vaatii päämäärätietoisuutta ja suunnitelmassa pysymistä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia sekä matkan suunnittelusta että itse matkasta. Täältä voit lukea vinkkini, miten pysyä budjetissa myös matkan aikana.